Ystäväni kysyi minulta vinkkiä siihen, 
miten voisi alkaa arvostamaan omaa kehoansa vähän enemmän. 
Miten voisi ihan vaan voida vähän paremmin. 
Ehkä katsoakin itseään ihan vähän lempeämmin. 

Myöhäisillan unihiekat silmissä, pähkinäkeksiä poskessa, 
olin hetken hiljaa ja päädyin sitten valitsemaan kuusi yksinkertaista sanaa: 

”Ole kiltti. 
Älä laihduta. 
Sano kyllä.” 

Ole kiltti. 

Joka päivä, ihan joka hetki, 
tämä keho tekee parhaansa ollakseen puolellani. 
Se uudistaa ja parantaa, putsaa ja vahvistaa, puolustaa ja elvyttää minkä vain kykenee. 
Se toimii näin silloinkin, ja usein erityisesti juurikin silloin, kun olen itse sitä mieltä, 
että olemme ihan sukset ristissä: 
kun keho on uupunut, vaikka tahtoisin vain tehdä ja tehdä 
tai kun sen kipu pysäyttää minut, kun tahtoisin vain mennä ja mennä. 

Olen kiltti. Parhaani mukaan. 
Annan keholleni, niin hyvin kuin vain osaan, sitä mitä se kertoo tarvitsevansa. 
Sillä se kertoo. 
Keho puhuu minulle väsymättä, eikä sen kieli ole lainkaan niin monimutkainen 
kuin mitä joskus olen hämmennyksissäni, aina vaan uusia ja uusia ohjeita ja sääntöjä etsiessäni kuvitellut. 

”Lepoa, Vettä”, 
se kuiskaa pehmeästi. 
”Ruokaa: vihreää/lämmintä/pehmeää/raikasta/suolaista/makeaa”, 
se kertoo kärsivällisesti. 
”Liikettä: nopeaa/hidasta/voimakasta/lempeää”, 
se vihjaa kohteliaasti. 
”Lämpöä, lempeyttä, kosketusta” 
se pyytää kauniisti. 

Opettelen, päivä päivältä käyttämään kehoni kuunteluun aina vain vähän vähemmän päätä ja vähän enemmän vatsanpohjatuntumaa. 
Vannon kaikessa kehosta huolenpidossani ehdottoman epätäydellisyyden nimeen. 
Ja olen ihan vaan 
kiltti. 

Älä laihduta. 

Kaikki se, minkä kuvittelemme odottavan siellä, missä painamme ”x-kiloa vähemmän” 
on löydettävissä 
kestävämmin, syvemmin ja ehdottomasti 
väkivallattomammin sen kautta, 
miten löydämme tapamme, 
vähä vähältä, 
välittää itsestämme ja kehostamme, 
vähän enemmän. 

Sama pätee kaikkeen siihen ”itsestämme huolenpitoon”, 
jonka onnistumisen mittari on muutos kehossamme ulkoisessa, 
oli se sitten kehon painossa, muodossa tai mitassa. 
”Niin, niin mutta”, sanoo minulle moni, 
”sitten, kun olen vähän laihempi/kiinteämpi/pyöreäpakaraisempi 
sitten minun on helpompi pitää itsestäni sellaisena kuin olen”. 
Tällainen ehdollinen rakkaus toimii kehon kanssa aivan yhtä hyvin kuin parisuhteessa ja ystävyyssuhteessa: 
”Meidän suhteemme tulee olemaan täydellisen rakkaudellinen, 
kun sinä vaan ensin muutut”. 

Niin. Juu. Ei. 

Hyvässä ja haastavassa, olemme liitossa kehomme kanssa elämämme loppuun asti. 
Mitä jos pyrkisimme suomaan, luomaan, tahtomaan, 
pienin pienin hetki hetkeltä tehtävin valinnoin kehollemme hyvää oloa, 
tässä ja nyt. 
Tälle keholle. 
Juuri tällaisena. 
Tässä ja nyt. 

Seuratessamme hyvää oloamme, 
tästä hellästi huolehtien ja tätä tarkasti kuunnellen, 
on hyvinkin mahdollista, että ajan myötä näemme toiveidemme mukaisen muutoksen myös painossamme. 
Yhtä lailla mahdollista on kuitenkin, 
että huomaamme voivamme paremmin kuin koskaan ja 
katsovamme peiliimme yhä kasvavalla kunnioituksella, 
kiitollisuudella ja ilolla, 
unohtaen vähitellen, miksi se luku vaa’an silmässä oli muka joskus niin kovin tärkeä. 

Sano kyllä. 

Tähän tarvitaan jonkin verran luottamusta, 
hitusen harjoitusta 
ja alkuunsa mahdollisesti montaa opittua ja totuttua vasteen kulkemista, 
mutta olen täysin vakuuttunut siitä, 
että tie aitoon, 
syvään, 
pakottomaan ja kestävään hyvään oloon löytyy sen kautta, 
että opimme sanomaan kehollemme, 
aina ja uudestaan 
kyllä. 

Käytämme tuskallisen ison osan elämästämme, 
energiastamme ja ajatuksistamme siihen, 
että sanomme kehollemme, sen kaipauksille, mieliteoille ja kutsuille: 
”Ei”. 

Meillä on varaa luottaa vähän enemmän. 
Meillä on varaa antaa periksi, niin kuin keho antaa rakastavan kosketuksen alla, 
vähän rohkeammin. 

Kun seuraavan kerran pohdit työpäivän jälkeen lähtisitkö kävelylle vai uimaan vaiko kotiin vetämään pitkiä päiväunia, pysähdy hetkeksi kuuntelemaan kehoasi, 
tunnustelemaan sitä, mitä kohti keho sinua ohjaa. 

Kun pohdit lounastunnilla, mitä valitsisit lautasellesi, 
ota muutama rauhaisa hengitys ja kuulostele sitä, 
mikä sinun kehollesi juuri nyt tuntuisi hyvältä. 
Mikä sinun kehollesi olisi juuri nyt paras vaihtoehto, 
ei siksi, että joku jossain on sanonut, että pitäisi tai ei saa tai täytyy, 
vaan siksi, 
että juuri tuo vaihtoehto tuntuu juuri tänään siltä, 
mitä Sinun kehosi tarvitsee. 

Uskalla sanoa kyllä sille, 
mihin kehosi sinua ohjaa, 
sille, mitä se pehmeästi pyytää 
ja valmistaudu löytämään hyvä olo – 
ei ulkoisesti täydellinen, 
ei yli-inhimillisen optimaalinen, 
mutta kokonaisvaltainen, 
lämmin ja alati vahvistuva, 
Kyllä.