Tänään on naistenpäivä.
En ole aivan varma siitä, mitä ajattelen konseptista, joten ehkäpä siksi löydän itseni massiivisen kahviämpärini vierestä kirjoittamasta tästä sunnuntaiaamuvarhaisella. 
Muistutin itseäni alkuun päivän historiasta, sillä viimeisen viikon aikana olen pohtinut, josko kyseessä ei kuitenkaan olisi kukkakauppiaiden luoma “osta kukkia naisellesi tai olet ääliö” - päivä.
Ja ei, kyllä, tarkistin, päivällä on syntynsä historiassa, ja ihan niin kuin sitä pohjimmiltaan ajattelisinkin, se on lähdöiltään päivä, jonka tarkoitus on edistää naisten oikeuksia - naisten ja miesten välistä tasa-arvoa. 

Joten, oikeastaan, tänään on kansainvälinen tasa-arvon päivä. 

Kansainvälistä tasa-arvon päivää vietän oikein mielelläni. 

Ja kyllä, sellaisen näen enemmän kuin tarpeelliseksi. 

Ei niin, onhan se ihan kiva, että on tällainen “JES NAISET!”, päivä. Olen ihan täysin sitä mieltä, että “JES NAISET!”. Ja jos tässä nyt joku olisi kukkia tyrkyttämässä niin by all means, en pane vastaan, hankkisin maljakon ja kiittäisin nätisti. 

Mutta, noh, ehkäpä en kuitenkaan kaikista mieluiten ottaisi sinulta vastaan niitä kukkasia siksi, että olen nainen. Kiva olisi, että vaikkapa keväällä kävisit ne poimimassa ja toisit sisään ihan toisesta syystä.
Vaikka siitä, että tahdot sanoa kiitos siitä, miten olin sinulle läsnä kun sitä tarvitsit. 
Tai siitä, että ajattelit, että ne ilahduttaisivat harmaata keskiviikkoa tai ehkä, ihan vaan siksi, että rakastat.  Mutta koska olen nainen ja tänään on naisten päivä? No ei niinkään. 

Tämä kaikki sanottuna, ehkä toisit tuosta kulman K-marketista sellaisen sellofaaniin paketoidun neilikkakimpun ihan vaan siksi, että sinusta on niin ihanaaaa, että on olemassa naisia.

Ja siinä kohtaa minä laittaisin neilikat maljakkoon keskelle lattiaa ja voitaisiin tanssia yhdessä ympyrää niiden ympärillä, koska niin on minustakin, ihan on suuuper iiiihanaa, että on olemassa naisia.
Maailmani on täynnä luovia, jumatsikliukattoman älykkäitä, vahvoja, elämää kaikkialla ympärillään uudistavia, vahvistavia ja kaunistavia naisia. 

Kokemuksessa todeksi eletty tosia-asia on myös se, että kyllä, nainen tulee kohdatuksi, ja kohdelluksi, vielä ja yhä edelleen nykypäivänä, monessa asiassa erilailla kuin mies. 

Nuorena naisena tämä on seikka, jota tunnustan käyttäneeni muusikkona ja psykologina, myös edukseni.  En näyttelemällä avutonta tai heikkoa (joka on muuten strategia, jota en yhdenkään elämän elävän (vs. elokuvakankaan) naisen ole nähnyt koskaan hyödyntävän), vaan tarttumalla siihen huomioon, jonka - täysin ei-ansaitusti ja ehkä muut ominaisuuteni aliarvoiden  - ulkonäköni, ikäni ja sukupuoleni vuoksi saan - ja ratsastamalla sen selässä suin päin eespäin musiikin ja asian kera. Tämä on karu totuus, joka sekin on oikein sanoa ääneen. 

Jos olen niin onnekas, että saan elää ja tehdä tässä vielä 10 tai 20 tai 30 (ehkä 40 :D)  vuotta lisää, tiedän, ettei tuota ponia enää allani nähdä. Kun en enää ole nätti, tulee minun olla mieskolleegaani keskimääräisesti tai ainakin vähintään 10 kertaa (mieskolleegaani) fiksumpi, keksiliäämpi, terävämpi ja osaavampi, jotten muutu näkymättömäksi ja katoa yleisöni edestä. Naiset voittavat kunnioituksen puolelleen. Miehille, me edelleen, naiset ja miehet yhtälailla, usein annamme sen oletuksena.

Siitä huolimatta, että kyllä, epäkohtia on, tiedän myös, että olen todistetusti yksi onnekkaimmista naislajin edustajista, jota maapallo on koskaan ikinä kantanut kamarallaan. 

Kun tasa-arvosta puhutaan (ja todella, tasa-arvosta paljon laajemmin meidän todella tulee puhua) minulla on osalla iso liuta ei-ansaittuja etuoikeuksia: olen, mm. valkoihoinen (ja vielä sinisilmäinen ja vaaleahiuksinen, jep, jep), terveessä kehossa elävä, ilmaisen korkeakoulutuksen ja korkealaatuisen terveydenhuollon synnyinmaaltani saanut alle 50-vuotias nainen. Satun vielä, jumatsliukka, olemaan kehotyypiltäni perushoikka, jolloin kehonikin jätetään, ihan vaan siksi, että geenilotto, pääosin kritiikiltä ja arvostelulta rauhaan. Minulla on oma pankkitilin, asunto sekä vapaus tehdä omaa elämäni koskevat päätökset. Lottovoittajien maa? Totta hemmetissä. 

Siispä, kun tänä päivänä mietitään naisia ja naisten asemaa, niin ihan ensimmäisenä kääntäisin katseeni minusta - ihan miltei minne tahansa muualle maailmassa.
Kyllä täällä, mutta ennen kaikkea siellä, on meillä tehtävää, ja rutosti. 

Siinä on yksi asia, jonka voisit tehdä naistenpäivän kunniaksi: sen sijaan, että ostat minulle (no juu, et ollut ostamassa, mutta leikitään että olisit ollutkin :D!)  kukkia, laita nuo rahat matkaan jonnekin päin maailmaa, jossa naisen asema sinun mielestäsi on heikommalla tolalla kuin täällä. Kanavia on monta, ja kyllä, näiden toiminta on varmasti epätäydellistä, vaan kyllä, apu avustusjärjestöjen kautta kulkee silti PALJON paremmin perille kulkee kuin jos istuu minun tai sinun lompakossa saivartelemassa sitä, miten se on niin että menee liikaa niihin sivukuluihin sitä ja tätä ja voiko mihinkään luottaa… (jos olet tutkinut järjestöjä ja muita avustustahoja ja löytänyt joukosta sinusta erityisen luotettavan vaihtoehdon, kuulisin mielelläni vinkkejä näistä kommenteissa!) 

Siinä ensimmäinen ajatus naistenpäivän kunniaksi, loppuun toinen, vähän pienemmällä skaalalla maailmaa parantavaa. 
 
Tämän ajatuksen otsikoin suurin kirjaimin: RAKAS MIES. 

Rakas mies: leikitään, että sinulla on ainakin yksi ihana nainen elämässäsi (toivottavasti on!).
Leikitään, että jonain maaliskuisen harmaana keskiviikkoiltana hän tulee luoksesi ja kertoo asiasta, joka häntä painaa. 

Naistenpäivän kunniaksi, sanon sinulle:

Ole kiltti ja usko tämä: HÄN EI ODOTA, ETTÄ RATKAISET ONGELMAN HÄNEN PUOLESTAAN. 

Hän ei odota sitä, eikä hän toivo sitä.

Kun elämäsi nainen kertoo sinulle huolesta tai surusta tai murheesta, älä katoa sisäiseen miesluolaasi miettimään sitä, miten sinä nyt voit ja sinun täytyy korjata asiat parhain päin.

Tämä voi olla ikäväkin tieto, mutta tässä ajassa, 2020-luvulla, sinun tehtäväsi ei ole korjata naisesi asioita ja suojella häntä maailmalta.
Tässä ajassa (niin kuin kyllä mitä luultavammin lähes kaikkina aikoina tätä ennen) sinun naisesi osaa ratkaista ongelmansa itse, ja se, mitä hän  eniten tuossa hetkessä tarvitsee, on ihmisen,
joka näkee ja tietää, että hän on kaikkea muuta paitsi ei-kykenevä vastaamaan oman elämänsä haasteisiin.

Hän ei kaipaa sinulta ratkaisuja. Ei vahvan apinamiehen pelastusta. 
Hän kaipaa läsnäoloasi. 
Sitä, että kuuntelet, että kuulet, ja, että näet hänet sinä vahvana ja kyvykkäänä naisena,
joka hän oikeasti on.

Jos tasa-arvosta tahdomme puhua - siitä on kyse, tässäkin. 
Milloin viimeksi olet toivonut, että tyttöystäväsi tulisi ja hoitaisi haastellisen työtehtäväsi puolestasi?
Kuulenko jonkun oleellisen osan anatomiastasi kutistuvan pikkaisen pelkästä ajatuksesta?
Näin. 

Eläköön naiset. Ja miehet. 
Olen aika varma, että tänäänkin meidän on mahdollista pystyä vähän parempaan kuin eilen.
Yhdessä. 

XOX