Olen ajatellut Sinua

(LEVOLLISUUSKIRJE 3/2020) 

Hei Sinä, 

Olen ajatellut Sinua. 

Sinua, jonka lapset aloittavat tänään koulun kotona, jonka mielessä ehkä ajatus, kaunisteltuna jotensakin näin: "Mitäköhän tästäkin tulee?!?" 

Sinua, jonka työpaikalla puhutaan lomautuksista, ehkä jopa irtisanomisista, 
jolle ajatus tulevaisuuden toimeentulon epävamuudesta nostaa kuvottavan tunteen vatsanpohjassa. 

Sinua, joka valvot miettien omaa yritystäsi: selviääkö se tämän kaiken yli? 

Sinua, joka valmistaudut tähän eristyneisyyden aikaan yksin, 
ilman perhettä, ystäviä tai kumppania samassa taloudessa. 

Sinua, joka joudut olemaan nyt erillä riskiryhmään kuuluvista läheisistäsi, 
ja kannat ikävän rinnalla huolta heidän turvallisuudestaan. 

Sinua, jota juuri nyt pelottaa. 

Sinua, josta tuntuu, että juuri nyt on vaikea löytää jalkoja alleen, 
että kaikki tuntuu hiukan epätodelliselta, 
maailma samaan aikaan vähän utuiselta ja hurjan nopeasti ympärillämme pyörivältä. 

Olen ajatellut Sinua. 

On hurjan paljon sellaista, jota voisin sinulle kirjoittaa - ja varmaan vielä kirjoitankin. 
Instagram-tililläni, kuin myös Facebookin puolella  olen jakanut viimeisen viikon ajan (ja tulen aika luultavasti jakamaan myös jatkossa)  ajatuksia siitä, miten [minäkin koitan] pysyä yhteydessä  levollisuuteen  ja lempeyteen tämän kaiken keskellä. 

Oma mottoni juuri nyt on "levollisuus ensin". 
Pelolla on kyky tuoda esiin se kaikista hyödyttömin, omiin epätoivoisiin ajatuksiinsa hukkuva, toisia kohtaan sokea, maailmalta sulkeutuva versio  minusta. 
Tämä hetki kutsuu minua nojaamaan siihen, mikä minussa on kaikista rauhallisinta, syvimmilleen juurtuvinta, pehmeydessään - vahvinta. 

Juuri nyt ei ole aika pitkille kirjeille, sen tiedän. 
Niiden aika tulee vielä. 

Vaan tässä uudenlaiseen tilanteeseen sopeutumisen keskellä, tahdon kertoa Sinulle siitä, että: 

1) Olen avannut  kotisivuilleni ajanvarauskalenterin, jonne lisään viikottain ilmaiseksi varattavissa olevia puhelinaikoja - psykologin ja ammattikuuntelijan ominaisuudessa - jotka ovat varattavissa kenelle tahansa, joka kokee, että kaipaisi juuri nyt lempeän vahvaa keskustelutukea niin oman kuin yhteisenkin elämämme pyörremyrskyjen keskellä. 

Siis vaikkapa Sinulle, läheisellesi tai tuttuvallesi. 
⠀ 
Tämä siksi, että tiedän hyvin, että tämän hetken pelon ja ahdistavuuden kanssa voi olla todella vaikea olla - puhumattakaan siitä, etteivät ne elämämme ja olemisemme muut solmut ja kysymykset ole minnekään kadonneet. ⠀ 
⠀ 
Satun olemaan hyvä, uskallan sanoa, että todella,  tässä toisessa työssäni selkeyden edistäjänä, rauhan vahvistajana, haastavassa hetkessä kanssakulkija. Olen myös kohtuuttoman onnekkaassa asemassa siinä, että oman elämäni perusta on yhä vakaa, vaikkakin jokaisen meidän lailla myllerryksessä. Minulla on mitä antaa. Sen laitan nyt jakoon. ⠀ 
⠀ 
Olen tehnyt asiakastyötä puhelimitse yli kymmenen vuotta ja tiedän, että se on toimiva kohtaamisen ja työskentelyn tapa  lähes siinä, missä kasvotustekin kohtaaminen. 

Lisätietoa näistä ajoista sekä linkin ajanvarauskalenteriin löydät täältä: 

https://almasipila.fi/keskustelutuki 

2) Pohdin vielä, ja pohdin rauhassa, miten voin olla tätä aikana läsnä myös lauluntekijänä. 
Olohuoneeseesi en taida päästä laulamaan hetkeen, mutta muita tapoja tulee olemaan varmasti. ⠀ 
(kyllä, streamattavaa keikkaa on mietitty täälläkin päin - vaan annan nyt ensin hälyn laskeutua tämänkin asian äärellä - pohtien ja kuulostelen sitä, mikä on minulle ja lauluilleni oikea tapa tätä aihetta lähestyä) 
⠀ 
Ainakin löydyn täältä, kirjoittamasta, pohtimasta. 
Kuuntelemasta. ⠀ 
⠀ 
Voit myös kertoa minulle: mistä toivoisit, että kirjoitan? ⠀ 
Miten ja mihin kaipaisit tukea?⠀⠀ 

Voit kirjoittaa minulle. Olen kuulolla. 

Pysytään toisillemme läsnä, pidetään sydämistämme huolta.⠀ 
⠀ 
Lämmöllä, syvällä 
-Alma

Leave a comment