Mikä on olohuonekonsertti? (UKKO - eli Useimmin kysytyt kysymykset olohuonekonserteista)

"Kertoisitko vähän millaisia nämä on olleet?", 

kysyi konsertin järjestämistä harkisteva, potentaalinen olohuonekonserttiemäntä minulta.  

"Ah...!", havahduin. En ole tainnut osata tätä hurjan hyvin vielä kuvata. 
Sopivia sanoja kun on välillä vähän vaikea  löytää, selitys, oli sen minkä tahansa kokemuksen, 
kun tuntuu monesti niin kumisevalta ja ontolta. 
Mutta yritetään, nyt.  

Olohuonekonsertti. 
Se on ennen kaikkea ilta yhteen tulemiselle ja yhdessä jakamiselle. 
Musiikki ja laulut ovat pääosassa, mutta lopulta musiikki ja laulut ovat ainoastaan liimaa. 
Paikalla olevat ihmiset (tietenkin) he ovat se, joista tässä illassa on kyse.  
Ja tästä elämästä. 
Ja siitä (aika paljosta), joka siinä tuntuu olevan meille kaikille yhteistä.  

Omalta puoleltani, siltä, joka on paikallaan pianon takana voin sanoa tämän:  
nämä illat ovat olleet oman urani taianomaisempia. Voimakkaimpia. Onnistuneimpia. Jykevimpiä. Lämpimimpiä. 

Nyt, enemmän kuin koskaan aiemmin,  
tunnen tekeväni työtäni lauluntekijänä ja laulajana 
niin kuin olen aina tahtonut sitä tehdä.  

Tämä on minun musiikkini. Parhaimmillaan.  

Ja ihana yleisö. Se on resonoinut, vastannut, takaisin:  

"Kyllä oli niin tarpeellinen pysähdyksen ja läsnäolon hetki! Tunnelma oli jotain aivan taianomaista..." 

"Kiitos Alma niin koskettavasta ja kauniista konsertista ja siitä, että muistutit minua kohtaamisen tärkeydestä ?Välillä sen unohtaa kun menee tukka putkella..." 

"Tämä oli kauneinta mitä olen hetkeen kokenut ❤ Oli ihanaa olla kuuntelemassa. Kiitos!" 

Mutta siis, mutta niin: MITÄ TÄMÄ ON? MITEN SE TEHDÄÄN?  

Siis ne käytännön kysymykset, jotka monia tuntuvat mietityttävän :) koitan nyt vastata ihan niihinkin.  

Mitä olohuonekonsertin järjestäminen vaatii minulta ja olohuoneeltani?  

Olohuonekonsertin järjestäjänä tärkein tehtäväsi on tämä: kutsua paikalle joukko ihmisiä, jotka voisivat nauttia tällaisen illan jakamisesta kanssasi. 
Yleisön koolle suositus on minimiltään 10 henkeä - ja enintään toki niin paljon kuin vaan taloon mahtuu :)  

Minä ja piano tarvitsemme tilaa olohuoneesta (tai muusta valitsemastasi tilasta) noin 2,5 neliömetriä, ja lisäksi olisi hyvä, että kaikille osallistujille olisi tarjolla jonkinlainen mahdollinen istumapaikka - vaikkapa tyyny lattialla.  

Siivouksesta - älä siitä huolehdi hyvä ihminen! - himmennetään valot ja sytytetään kynttilät. Ei kukaan ole paikalle tullut villakoiria laskemaan :)  

Maksaako se jotain?  

Illan lopussa esittelen pieneen peltiseen teerasiaani ja kerron, että tänne voi voi jokainen halutessaan laittaa tukensa, 
sen suuruisena kuin itselle juuri nyt tuntuu hyvältä ja mahdolliselta, tälle musiikille, sen jakamiselle ja tekemiselle, 
ja, että olen kaikesta mahdollisesta tuesta hurjan kiitollinen.  

Näillä vapaaehtoisilla ohjelmamaksuilla maksan matkakulujani ja teen mahdollisella ylimäärällä mahdolliseksi musiikin tekemistä ja jakamista myös jatkossa.  
Järjestäjänä voit halutessasi osallistua "keräykseen", mutta velvoitetta (niin sinulla, kuin kenelläkään muulla osallistujalla) ei ole. Mitään muita kuluja ei konserttiin liity, lukuunottamatta syömisiä tai juomisia, joita tahdot mahdollisesti vieraillesi tarjota.  

Niin ne tarjoilut, pitääkö olla tarjoiluita?  

Ei. Mutta voi olla. Onhan ne kivoja. Voit vaikka järjestää nyyttärit - pyytää osallistujia tuomaan jotain suolaista tai makeaa yhteiseen pöytään.  
Tai keittää kahveet. Tai teet. Avata nurkassa pölyttyvän kuohuviinipullon. Kokeilla sitä uutta piirakkareseptia.  
Tai ihan vaan laittaa kiertämään kannullisen vettä.  
Sinä päätät. Sinun Olohuoneesi, Sinun vapautesi :)  

Voiko paikalla olla lapsia?  

Voi, mutta - Olohuonekonsertti on ensisijaisesti kuitenkin konsertti aikuisia lapsia varten. 
Tämä tarkoittaa sitä, että lapset eivät mitä suurimmalla todennäköisyydellä jaksa istua paikallaan koko iltaa kun puhutaan aikuisten hassuja asioita ja kuunnellaan musiikkia ilman savukoneita tai vauhdikkaiden miestanssijoiden lavashow'ta (autoni on aika pieni - miestanssijat ei mahtuneet kyytiin). 
Jos lapsia on mukana on siis hyvä, että heillä on oma paikka/huone, jonne he tietävät, että voivat mennä halutessaan leikkimään ja tekemään omiaan.  

Milloin tällaisen sitten voisi järjestää?  

Kierrän Suomea tällä sykäyksellä vielä 4.2. asti. Tämän jälkeen olen matkoilla muilla mailla toukokuulle, jonka jälkeen toinen olohuonekiertue
(Olohuonekiertue vol. 2. ) lähtee matkaan alkukesästä.

Talven 2018 Olohuonekiertueelle vapaita päiviä ovat yhä:  

su 7.1.2018   
ma-to 8-11.1.2018   
la 20.1.2018   
su 21.1.2018   
su 28.1.2018   
to 1.2.2018 
pe 2.2.2018 
la 3.2.2018 

 

Joo! Tää kuulostaa tosi jännältä ja ihanalta! Mitä mä teen nyt? 

Laita minulle sähköpostia tai ota yhteyttä tämän lomakkeen kautta.

Varataan päivä ja tehdään tästä totta :) 

(Enkä vieläkään vastannut? Kysy ihmeessä ihan suoraan!) 
 

Leave a comment