Lauantaiaamuna en herätessäni hetkeen muistanut, missä olen. 
Tämä ei ole ehkä faktojen pohjalta niin kovin ihmeellistä - matkustinhan edellisen päivän  (vai oliko se yö?)  aikana Googlen mukaan 4433 mailia (7134 kilometriä,  mutta tuo maililuku näytti vain kovasti nätimmältä).  Istun parhaillani aamuhämärässä sohvalla, joka ei ole omani ja tunnustelen sitä, kuinka sisälläni niin moni palanen matkaa yhä. Kaikki ne paikat, joissa olen viimeisen vuoden aikana ollut tuntuvat sykkivän ja elävän pinnan alla, aivan kuin  jokin minussa kävisi läpi hakemistoa kuluneesta vuodesta, koittaen ymmärtää ja järjestää sen (edes) jollain lailla yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. 

Olen kovin tietoinen siitä, että edellisestä kirjeestäni Sinulle on kulunut vallan pitkä tovi. Elämä tien päällä, on käynyt ilmi, osaa vetää huomiota lujasti ja tahdolla ulospäin, ottaen ihan vain jokapäiväisen selviytymiseen (pese, pue, ruoki, nukuta) enemmän energiaa ja ennen kaikkea läsnäoloa, kuin mitä tutussa ympäristössä liikkuminen osasi itselleen vaatia ikuna. Tämä aamu tuntuu hatarasti ensimmäiseltä uudenlaisessa, hitusen asettuvammassa ajassa. Toiveikas odotukseni on, että tämä uusi aika tuo mukanaan yhä enemmän tällaisia aamuja, hitusen seesteisempiä, tyhjän sivun ääreen minut juurruttavia. 

 

Olen, tänä aamuna laskettuna, elänyt yhteensä 439 päivää ilman pysyvää kotia. Olen nukkunut (ja herännyt - yllättävän harvoin hämmennyksessä olinpaikastani) yli 60:ssä eri sängyssä. Olen viettänyt pitempiä aikoja ulkomailla - Yhdysvaltojen Portlandissa (oppimassa itsestäni tanssijana ja liikkujana) sekä Nashvillessä (kasvamassa, juurtumassa ja rohkaistumassa muusikkona ja lauluntekijänä). Olen tutustunut intensiivisesti Suomen maantieverkoston mutkiin ja kiemuroihin, laulanut yli 30:ssä olohuoneessa. Olen rakastunut, särkenyt sydämeni ja rakastunut uudestaan (välistä osaan olen aika nopea). Olen tehnyt kämmenellisen uusia lauluja, äänittänyt yhden uuden albumin (jonka julkaisupäivää en osaa vielä sanoa, mutta voi siskot voi veljet, onpa ihana sitten  pian  jakaa tästä ensimmäisiä kappaleita kanssasi!). Olen hukannut ja löytänyt ja hukannut uudestaan tasapainoni tässä juuri nyt kovasti tuulisessa ja vapisevassa maailmassa. Olet päässyt perille ja lähtenyt jälleen matkaan. Ja taas, ja vielä, ja yhä vaan. Olen oppinut nukahtamaan lähes missä vain. En ole oppinut yhtään paremmaksi pakkaajaksi. 

En ole löytänyt, en kaikilta reissuiltani, en sieltä, en tuolta vielä kauempaa, en täältä tästä ihan läheltä sitä myyttistä "omaa paikkaani" maailmassa. Hitusen nolostuen voin myöntää, että ennen kaikkia näitä takanani olevia kilometrejä, kantoi osa minusta yhä mukanaan sellaista tarinaa, jossa tuo tietty yksi ja oikea siellä jossain olisi, minua odottamassa. Nyt uskallan jo myöntää itselleni, että ei, näin ei taida olla. Sitä yhtä oikeaa paikkaa tässä maailmassa, sitä joka ristisi itsensä ensikohtaamisellamme "kodiksi" - luulen, että voin lakata etsimästä. 

Se ainoa, minkä voin löytää on minun paikkani, minun juuri oikea paikkani - juuri nyt. 
Tänä aamuna juuri tässä, sohvannurkassa, kirjoittamassa sinulle. 
Huomenaamuna ehkä jossain ihan muualla. 

Koti; se, kohta, joka on minun osani tässä isossa kokonaisuudessa, 
minun nurkkani tätä suurta ja aaltoilevaa, 
se ei olekaan jotain, johon joku päivä saavun. 

Se on jotain, jonka voin luoda, rakentaa sisälläni, pitää mukanani 
- minne ikinä sitten eksynkin. 

Katselen parhaillani pientä soppia maalta, tukikohtaa, jossa tavarat saisivat olla muualla kuin auton takakontissa sikinsokissa. Pientä mökinmoista, josta on mahdollista tuijotella aamuisin peltomaisemaa, soittaa pianoa naapuria hermoromahduksen partaille ajamatta, 
ja lähteä sitten ajelemaan kohti seuraava esiintymispaikkaa tai työkomennusta. 

Olen kasvanut luottamaan kovin sanaan "toistaiseksi". 
Toistaiseksi, kunnes elämä antaa taas uudet reittiohjeet (joista monet on onneksi nykyaikana mahdollista syöttää puhelimen GPS:ssään - tuntuu, että tätä ilman en monena päivänä löytäisi tietäni edes ulos ovesta). 
Toistaiseksi, kunnes ei enää. 
Toistaiseksi, kunnes jotain muuta. 
Toistaiseksi, ja, aina vain nyt, ja tässä. 

*****

Uusi Olohuonekiertue lähtee matkaan tammikuussa. 

Jos tiedät kiinnostuksesi konsertin järjestämisestä jo nyt, 
voit laittaa viestiä minulle vaikka heti. 
Virallinen kiertueilmoitus ilmestyy kotisivuilleni, 
facebookkeihin ja mitä näitä kaikkia nyt meillä on, lähiviikkoina. 

Kakkoslevyn miksaukset ovat työn alla, kuin myös alkutekijät uudesta musiikkivideosta. 

Jälkimmäisen suhteen saatan kääntyä puoleesi hyvinkin pian - tämä tulee nimittäin olemaan jotain, jonka toivon, että voimme luoda yhdessä. 

Näihin kaikkiin asti - minä harjoittelen täällä asettumista ja marraskuun sysipimeässä eteeni näkemistä, etsin tavaroitani matkalaukkuni pohjalta. 

Toivon sinulle paljon sisältä päin sykkivää valoa, 
sekä lämpöä, 
sitä, joka syntyy levosta lähellä, 
lähellä toista, 
lähellä, ennen kaikkea, 
omaa itseä. 

Lämmöllä, 
syvällä, 

-Alma